tiistai 12. syyskuuta 2017

Get ready with me (Elämä lapselle konsertti)

Moi!

Tässä postauksessa kerron, että miten pukeudun ja millaisen meikin teen Elämä Lapselle - konserttiin. Mulla olisi tosiaan aikaa noin 15min mennä koulusta kotia, ja valmistautua konserttiin lähtöön, mutta onneksi lähden 2 tuntia aikasemmin koulusta, ihan vaan sen takia, että varmasti kerkiän tekemään kaikki tärkeät asiat ennenkun bussi lähtee kohti Espoota. Konsertista on tulossa postaus myös erikseen perjantaina, niinkun tästä edellisessä postauksessa jo kerroinkin.

Täytyy vielä sanoa, että käytän siinä virallisessa meikissä myös meikkivoidetta, puuteria, varjostuksia, korostuksia ym, mitä tosiaan tässä postauksessa ei näy! Tässä on siis vain mun silmämeikki. Mutta näette perjantain postauksessa mun virallisen meikin sinne, joten älkää huoliko. :3


Alussa ajattelin, että käytän näistä luomiväreistä kaikkia mitä tuossa kuvassa on, mutta ihan kaikkea en käyttänyt.



Tässä on sitten tää mistä aloitan meikkaamisen. Mulla on tässä kuvassa vaan kulmakarvat laitettuna.


Käytinkin mun luomiväreissä sitten loppujenlopuksi vain näitä kahta.

Tosiaan, sanon myös sen, että yleensä mun lemppari luomivärit sävyissä on just toi violetti ja pinkki (jota nyt en käyttänyt) ja oon tottunut mun mustiin hiuksiin, ja oon aina tykännyt yhdistää pinkkiä/violettia ja mustaa, joten nyt näiden oranssien/vaaleanruskeiden/keltaisten (mun hiuksissa on tällähetkellä noita kaikkia sävyjä, joten en osannut päättää miksi niitä sanoisin. :D) hiusten kanssa en oo ihan varma, että sopiiko nää sävyt ollenkaan niiden kanssa.


Alotin siis tällä värillä ihan ensiksi, ja laitoin sitä puoliks koko luomelle, eli jätin ton ulko-osan kokonaan vielä ihan ilman mitään väriä.


Tuossa esimerkkikuva, tässä se kylläkin näyttää vähän huonolta. No toivottavasti kuitenkin saatte jotakin selvää! :3

Sen jälkeen aloin leikkimään sillä toisella paletilla, josta on kuva tuossa vähän ylempänä ja edellisessä meikkipostauksessa. Käytin siitä kaikista tumminta sävyä, koska nää värit on aika huono pigmenttisiä, ja siinä oleva tummanharmaa ei näkynyt melkein ollenkaan, joten toi musta oli ihan täydellinen siihen tarkoitukseen. :) Laitoin sitä mustaa siis siihen toiselle puolelle silmää (siihen mihin ei vielä ole mitään laitettu.), ja myös vähän sen violetin päälle, että se häivyttelis niiden rajaa. Samalla laitoin molempia sävyjä pikkusen alaluomelle.



Näkyypä tässä huonosti noi mustan värit, noh ainakin huomaatte
sen huonon pigmentin siinä värissä! :/ 


Tässä meikissä en myöskään ripsivärin laittamista näyttänyt, mutta todellisuudessa siihen viralliseen meikkiin sitäkin laitan! :3

Hiukset mä tosiaan laitan samalla tavalla kuin viimevuonnakin, eli kahdelle saparolle. Mun mielestä se näyttää söpöltä, ja mä näytän Peppi Pitkätossulta kahdella saparolla. :D






Highlighter 



Tässä sitten asusta ja hiuksista kuvia, että millaselta näytän sielä sitten. Tosiaan, silloin kun kuvasin tota meikkiä, niin yritin sen jälkeen ottaa asukuvia, mutta mulla tais olla huono kuvapäivä sen asun kanssa, koska en saanut yhtäkään hyvää kuvaa silloin, joten mulla näissä asukuvissa on sitten ihan eri meikki, mikä mulla sillon sielä konsertissa. Mua saa tulla myös moikkaamaan jos joku teistä sattuisi sielä olemaan silloin, saatan olla vaan aika ujo siinä tilanteessa. :DD


2 kommenttia:

  1. Tosi kiva meikki ja söpöt noi saparot! ♥ Toivottavasti sulla oli hauskaa siellä Elämä lapselle -konsertissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, kiitoksia hirmusesti ❤️️ Itekin rakastan tosi paljon kaikkia söpöjä asioita ja mun mielestä tommoset saparokampaukset on söpöjä. :3 Ja oli mulla hauskaa. :3

      Poista

Kaikenlaiset kommentit on tervetuleita! Otan vastaan myös rakentavaa palautetta! :3